Jyväskylä - Lahti - Jyväskylä 27.6.2008

 

Yläsola tarjosi jälleen kerran etelä-Suomeen ukkoselle otolliset olosuhteet. GFS mallien perusteella tehty kuvausmatka päätyi tällä kerralla Lahtea kohti. Pääkaupunkiseutu olisi ollut kaikinpuolin otollisemmassa asemassa, mutta pitkän matkan vuoksi poissa harkinnasta. Heikkotuulisessa ja pienen CAPE:n tilanteessa merituulirintaman avustuksella aamupäivällä muodostui pitkin rannikkoa ukkostavia soluja nauhamaiseen muotoon. Korkeimman kastepisteen alueella ukkostelu oli lähes jatkuvaa pitkin iltapäivän ja illan ajan. Lahdessa kehittyi iltapäivällä yksi ukkostava solu. Aamuluotauksesta (kuva) nähdään varsin tyypillinen, vaatimaton kuurotteluprofiili. Jokioisten iltapäiväluotaus osuu ajallisesti aika hyvin ajankohtaan, jolloin ukkosta esiintyi Lahdessa (kuva). Todetaan tilanteen olleen varsin vaatimaton.

Kuvat on otettu Lahden satamasta. Kuvan ukkossolu on matalahuippuinen ja melko luhytikäinen, eli hyvin tyypillinen "popcorn" ukkoskuuro. Kuvauspaikalle kertyi myös muutama paikallinen myrskybongari. Salamat olivat jo siinä vaiheessa tulleet ja pilvi näytti kuolon merkkejä.

     


 

Back to main page