Jyväskylä 2.7.2007 (vaiheessa)

 

Heinäkuun toinen päivä tarjosi näyttäviä popcorn ukkosia. Aamupäivän luotauksesta (kuva) voidaan todeta tuulten olevan kauttaaltaan heikkoja. Instabiilisuutta on suhteellisen paljon, joka yhdessä heikkojen tuuliolojen kanssa luo edellytyksiä rankkasateelle. Huomion arvoista on suuri alatroposfäärin kosteus, jonka ansiosta CAPE oli klo 09:00 luokkaa 400 J/kg. Kosteuden määrään on saattanut vaikuttaa edellispäivän sateet. Lisäpotkua tilanteeseen tuo idästä ryömivä okluusiorintama (kuva). GFS ennusteiden mukaan alueella on myös epl selänteen maksimi. Ukkosherkkää ilmamassaa on koko etelä ja keski-Suomessa.

Syvä konvektio korkkasi Jyväskylässä noin klo 11, jonka jälkeen pilvet kehittyivät ja voimistuivat jatkuvasti. Alla olevat kuvat on otettu noin klo 16-16:30 välisenä aikana Jyväskylästä.

Illalla Uusi kuuro jyräsi Jyväskylän ylitse. Viimeisen kuvanoton hetkellä salama iski hyvin lähelle, juuri ohitse kuvan vasemmasta reunasta.

     

 

 

 

 

Back to main page