Jyväskylä 11-12.7.2004

Oikealle kiertävä kuuropilvi

Nauhamainen kuuropilvi tarjosi näyttävän esityksen. Jakaantumisen jälkeen oikealle kiertävä eteläinen kuuropilvi jatkoi voimistumistaan ja kehitti trombin alleen. Trombi kehittyi lähes keskelle kuuropilven pohjaa. Aluksi näkyi vain pieni pullistunut alaosa, jonka jälkeen se kasvoi nopeasti alaspäin ja paikalle ilmestyi silmin havaittavissa oleva putki maahan asti. Kohde pyöri vastapäivään hyvin nopeasti. Trombin ympärillä kieppui muutama pienempi riekale hyvin nopeata vauhtia. Vaikka kuuropilvi jaakaantuikin, uskon kyseessä olevan ei-supersolumekanismilla syntynyt trombi. Kohde erottui muutaman minuutin kunnes se hävisi näkyvistä ja paikalle jäi vain pullistunut alaosa merkiksi voimakkaasta sisäänvirtauksesta. Pian tämän jälkeen pilvi leiskautti ensimmäisen salaman ja alkoi satamaan ja heiketä hiljalleen. Etäisyyttä kohteeseen on noin 5 km ja kellonaika 18:00-18:05 ja näkymä Seppälänkankaalta kaakkoon.

Pilvi ennen trombin muodostusta

Kuvauskohteena trombin muodostanut kuuropilvinauhan eteläinen pääty. Korkea kumpupilvi kasvaa vielä parin ensimmäisen kuvan kohdalla suht hitaasti. Ilmeisesti pilven kasvua jarruttaa muutama kuiva kerros. Pilven voima riittä puhkaisemaan kerrokset ja sisäänvirtaus voimistuu. Pilvi ei sada vielä tässä vaiheessa, enkä havainnut ukkosta.
   

ja jälkeen...

Päälle muodostui näyttävä vyörypilvi joka voimistui lähemmäs satavaa osaa mennessä. Pohjassa oli pyörteilyä joka on tyypillistä vyörypilville. Uutta suppiloa tai trombia ei muodostunut. Tässä vaiheessa pilvi salamoi harvakseltaan satavalta alueelta.

Vasemmalle kiertävä kuuropilvi

Kuuropilven jakaantumisessa muodostunut vasemmalle kiertävä solu. Rakenteesta voidaan selkeästi erottaa yksi voimakas sisäänvirtausalue mutta pyötimistä en havainnut. Riekaleet kieppuivat alhaalla. Kohde on tyypillinen monisoluinen kuuropilvi. Kahdessa viimeisessä kuvassa pilvestä työntyy maata kohden jonkinlainen riekalepilvi. Sade on rankkaa ja keskittyy pois sisäänvirtausalueesta. Pilvi kuitenkin oli jo hyvää vauhtia kuihtumassa viimeisen kuvan kohdalla.

 

Nauhan keskiosa. Aluksi paikalle muodostui korostunut vyörypilvi, mutta jakaantumisen yhteydessä se kuihtui kokonaan pois

yöukkonen
salama1
salamia2

video salamaniskusta

Myrskypilviä tämän kesän tyyliin... Eli matalahuippuisia kuuropilviä ja nopeasti kohoavia kumpupilvien huippuja. Joku ihmeen inversiokerros tulee sitten hetken päästä vastaan, tappaa hyvät alut ja vetää taivaan lopulta harmaaksi mössöksi. Ukkosesta ei ole tietoakaan.