|
29.6.2000
Iltapäivällä kohdalle sattui kunnon myräkkä.
Salamointi oli jatkuvaa. Pilven vasemmalla puolella ensimmäisessä
kuvassa olevat kumpupilvet herättivät mielenkiintoa, koska ne
kummasti kaartuivat maata kohti ja muuttuivat sateeksi. Samaan aikaan
oikealla puolella oli voimakas nousuvirtaus. Pilven mentyä ylitse
nousuvirtauskohtaan kehittyi suppilopilvi. Suppilopilvi näkyi todella
epäselvästi sadejuovien peittäessä näkyvyyttä,
joten en selvästi nähnyt ulottuiko se maahan asti.
Yhdentoista aikaan illalla huomasin taivaalla tämän kaunokaisen.
Pilven kohta, jossa näkyy huippu valkoisena, räpsi melko tiheään
maasalamoita.
7.7.1998
Koko kesän mahtavin myräkkä. Koko päivän oli
syntynyt heikkoja ukkosia, jotka eivät jaksaneet innostaa. Illalla
huomasin massiivisen kumpupilven taivaan rannassa ja lähempi tarkastelu
kertoi, että taitaa syntyä kunnon myräkkä. Pilvi kasvoi
korkeutta todella nopeasti. Vähän viimeisen kuvan oton jälkeen
iski salama melko lähelle, vaikka pilvi oli vielä n.3-4 km etäisyydellä
ja taivas päällä oli aivan kirkas. Luulin, että se
oli auringosta johtunut heijastus, mutta terävä paukahdus kertoi
aivan muuta
Muita sekalaisia ukkospilviä
|