Tapaus 4.

 

Tapaus #4. Isku tapahtunut Vihdissä 30.5.2007 klo 12:04:57, voimakkuus -9 kA, kerrannaisuus 2 (heikko isku). Kuvattu illalla 30.5.2007. Kuvat: Petri Nurkka-Tuorila.

Isku on tapahtunut sakeassa märässä metsässä, koivua ja kuusta. Iskupaikka on mäen alarinteessä. Metsä on sankkaa ja vaikeakulkuista. Alueella oli ollut koko päivän sadetta, ja metsä ja maasto oli läpimärkää.

Iskun saaneen kuusen alin pari metriä on vahingoittumatonta, mutta yläosasta on räjähtänyt laajalta alueelta kaarnaa kokonaan pois. Noin 20 metrin päässä on toinen kuusi jossa on selvä salaman jättämä jälki, mutta isku vaikuttaa vanhemmalta (vanhempia paikannustietoja analysoidaan edelleen).

Kuva1. Kuusen juurella on puusta irronnutta kaarnaa, mutta alimmassa parissa metrissä ei ole näkyviä vaurioita. Maassa ei kaarnaa lukuun ottamatta näy mitään epätavallista.

Kuva 2. Yläosasta on kaarna räjähtänyt laajoilta alueilta kokonaan pois. Kirjallisuuden mukaan tällaiset vauriot olisivat tyypillisempiä lehti- kuin havupuille.

Kuva 3. Kuusessa on paikoittain erillisiä repaleita

Kuva 4. Noin 20 metrin päässä on toinen kuusi, jonka kyljessä on klassinen salamahaava.

Kuva 5. Lähikuvasta näkee että haava on jokseenkin kuiva. Tässä vaiheessa ei siis ole varmaa, onko isku aikaisemmilta vuosilta.


back