Tapaus 1.

 

Tapaus #1. Isku tapahtunut Merikarvialla 14.5.2007 klo 21:29:46, voimakkuus -98kA, kerrannaisuus 1 (hyvin vahva isku). Kuvattu 18.5.2007. Kuvat: Jakke Mäkelä.

Täsmälleen paikannuksen ilmoittamassa paikassa on yksi vaurioitunut mänty. Metsä on rämeikköä, osin ojotettua. Salama on osunut mäntyyn joka on katkennut jo aiemmin, todennäköisesti toissatalvena. Jäljellä on vain n 1.5.m korkea tynkä, johon huippu kiinnittynyt vielä muutamin säikein. Mänty on käytännössä siis ollut jo kuollut iskun saadessaan. Iskuvaiheessa alueella on satantu jo muutaman tunnin, joten tynkä on ollu märkä. Huomionarvoista on, että tynkä on matala, kun taas joka puolella ympärillä on puita joiden korkeus on 6m tai yli.

Tapaus antaa viiteitä, että salaman voimakkuus ei välttämättä korreloi sen aiheuttamien vaurioiden kanssa. -98kA on Suomessa poikkeuksellisen kova isku. Siitä huolimatta vaurio on hyvin pientä. Matalaan tynkään osuminen voi selittyä sillä, että jos tynkä on päässy kastumaan läpikotaisin, vastus sen läpi voi olla paljonkin pienempi kuin terveiden puiden läpi, ja siksi iskun on helpointa tapahtua sen läpi.

Kuva 1. Yleiskuva. Huomioi miten matala tynkä on. Mänty on selvästi kaatunut jo ainakin vuosi sitten, ja yläosa on kuivunut. Puu on kasvanut aivan kiinni laskuojassa.

Kuva 2. Puun tunnistaa salamapuuksi lähinnä juuri kuoriutuneesta kaarnasta puun juurella. Kaarna on lähtenyt irti suikalemaisesti ja jäänyt varsin pienelle säteelle puusta.

Kuva 3. Puun kaatuneessa yläosassa ei ole mitään salaman aiheuttamia vaurioita. Salama on mennyt suoraan tyngän läpi. Osa kaarnasta on repeytynyt irti ja jäänyt roikkumaan puuhun kiinni.

Kuva 4. Puu on kasvanyt käytännössä kiinni laskuojassa. Huomionarvoista on että ojasta ylöspäin yli 30 cm kaarna on vauriotonta. Isku näyttäisi siis hypänneen veteen noin 30 cm korkeudella veden pinnasta.

back